Männikkömetsän Lotta on ollut kuluvan syksyn yliopistovaihdossa Sambian yliopistossa, Lusakassa. UNZA on tunnettu hienosta historiastaan, mutta todellisen vaikutuksen tekevät opiskelijoiden yhteisöllisyys ja kampuksen palvelut.

Perjantai-iltana istumme oluella yliopiston kirjaston portailla, kun opiskelukaverini Chibwen puhelin soi. Hänen ystävänsä Wendy kertoo kyynelehtien, että loppukokeet ovat tulleet hänen osaltaan päätökseen ja hän on nyt luovuttanut huoneensa kampushostellissa. Ensimmäinen lukuvuosi yliopistossa on ohi, ja hänen on aika suunnata kotiin.

Wendyä itkettää, sillä hänelle tulee ikävä elämää kampuksella. Ymmärrän häntä hyvin, vaikka itse saavuin kampukselle ja koko maahan vasta kolme kuukautta sitten.

Tulin UNZAan elokuun lopulla, kun vuoden toinen lukukausi oli aluillaan. Sain nopeasti huomata, ettei opiskelijaelämä UNZAssa ja kotiyliopistossani Jyväskylässä ole niin kovin erilaista.

Myös täällä moni viettää välivuoden jos toisenkin ennen opintojen aloittamista – joko kerätäkseen rahaa tai hakeakseen opintolainaa valtiolta. Kun opinnot sitten alkavat, on se monelle eräänlainen itsenäistymisriitti; ensimmäinen kerta, kun joutuu budjetoimaan omaa taloutta ja pitämään huolta omista ruokailuista ja yöunista. Toisaalta olen törmännyt kampuksella myös aikuisopiskelijoihin yhtä lailla kuin Suomessakin.

Kampus kuin kaupunginosa

Iso osa opiskelijoista vuokraa vuoteen kampuksen hostelleista, kun loput majoittuvat kampuksen ulkopuolella boarding houseissa tai perheidensä luona. Kampuksella asuminen on näppärää varsinkin nyt, kun valtio on ryhtynyt säännöstelemään sähköä, sillä UNZAlla on omat sähkögeneraattorit.

Toisaalta kampuksen hostelleissa on ahdasta, koska yliopisto ottaa sisään ennätysmäärän opiskelijoita mutta uusien hostellien rakentaminen on jäänyt kesken jo kauan sitten. Kaikille halukkaille petiä ei riitä, vaikka on tavallista, että neljän hengen huoneessa majoittuu tätä nykyä kahdeksan henkilöä.

Kampuksella voi käydä parturissa, saada pankkipalveluita tai ruokailla ravintolassa vuorokauden ympäri. Monet opiskelijat tekevät pientä bisnestä opintojen ohessa myymällä kampuksella kaikkea hiusten letityksestä leivonnaisiin, vaatteisiin ja jälkiehkäisypillereihin. Puolen kilometrin päässä on iso kauppakeskus, jonka tontti on vuokralla UNZAlta. Siellä kaksi merkittävää asiakasryhmää tuntuvat olevan UNZAn opiskelijat ja valkoiset expatit – meikäläinen on harvinaisuus, kun kuulun molempiin.

Kurssit haastavat soveltamaan opittua

Luennoilla keskitytään pääosin kuuntelemaan ja kirjoittamaan ylös, mitä luennoitsija sanoo. Monet luennoitsijat jättävät kyllä aikaa myös keskustelulle ja väittelylle.

Oppimistaan ei kannata jättää luentojen varaan myöskään siksi, että niitä perutaan viikottain. Minua kiukuttaa lukukausimaksuja maksavien ystävieni puolesta, mutta heitä asia ei tunnu vaivaavan.

Ainakin politiikan opiskelijoilla tuntuu olevan muutenkin jaettu käsitys siitä, että luentojen ulkopuolella heidän tehtävänsä on hankkia lisää tietoa ja soveltaa oppimaansa Sambian ja muiden valtioiden poliittiseen tilanteeseen. Itsekin olen päässyt perehtymään perusteellisesti esimerkiksi Afrikan vapaakauppa-alueeseen ja Mosambikin sisällissotaan.

Opiskelijat joutuvat siis joustamaan, mutta onneksi niin tekevät opettajatkin. Kun missasin kokeen kurssin puolivälissä, sain suorittaa sen seuraavalla viikolla etänä; opettaja lähetti minulle WhatsAppissa koekysymyksen ja pyysi lähettämään valmiin vastauksen puolitoista tuntia myöhemmin samaa kanavaa pitkin.

Hallinto testaa hermoja

"If you can make it in UNZA, you can make it anywhere", kuulin sanottavan vaihtoni alussa. Luulin lauseen viittaavan opintojen vaativuuteen, mutta kyse onkin opiskelijoiden vastuulla olevista hallinnollisista tehtävistä.  

Vaikka yliopistolla on käytössään Moodle ja oma tietojärjestelmä, suurin osa erilaisista asiakirjoista liikkuu opiskelijoiden, opettajien ja hallintohenkilöstön välillä fyysisinä papereina. Itsekin olen käyttänyt roimasti aikaa kiikuttaen erinäköisiä papereita toimistosta toiseen ja kysellen, joko minulla on opiskelijanumero tai joko kurssini on rekisteröity tietokantaan.

Yksi asia toimii johdonmukaisesti: kielipolitiikka. Vaikka sambialaiset puhuvat äidinkielenään yli 70 kieltä, kaikki koulutusasteet esikoulusta alkaen järjestetään ainoastaan englanniksi. Se on toki tehokasta ja näppärää, mutta mielestäni myös vähän surullista.

Opiskelijat tekevät paljon toistensa eteen

Kun opettajalla on jotakin tiedotettavaa kurssilaisille, hän viestii kurssilaisten keskuudesta valitulle edustajalle, (class representative) joka välittää tiedon WhatsAppiin. Kuulemani mukaan näiden edustajien valintaan ei ole sen kummempaa protokollaa, vaan paikalle saattaa päästä – tai joutua? – esimerkiksi ensimmäinen halukas taikka opettajan parhaaksi katsoma henkilö.

Opiskelijoiden tehtävät eivät lopu tähän, vaan osa heistä toimii tutoreina ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoille. He järjestävät kurssien ohessa tutoriaaleja, joissa uudet opiskelijat saavat tukea massaluennoilla oppimansa ymmärtämiseen, valvovat koetilanteita ja jopa arvioivat nuorempien opiskelijoiden koe- ja esseevastauksia.

Lisäksi opiskelijat ottavat vastuuta ainakin aine- ja harrastejärjestöjen pyörittämisestä, opiskelijoiden edunvalvonnasta ja hostellien pyörittämisestä. Ainakin omalla laitoksellani ainejärjestön toiminta keskittyy asiapitoiseen ohjelmaan – esimerkiksi viime vuonna aktiivit järjestivät Ukrainaa koskevan keskustelutilaisuuden yhdessä Ruotsin suurlähetystön kanssa.

Vaan pidetään kampuksella hauskaakin. Ennen loppukokeiden alkua opiskelijat perinteisesti kolistelevat kattiloita ja keittiölastoja ja möykkäävät muistuttaakseen ekavuotisia siitä, että näiden kuuluisi olla opiskelemassa. Vaan entäpä lokakuiset edustajistovaalit! Vaalikampanjointi muistutti tunnelman puolesta enemmän ralleja kuin kotiylioppilaskuntani edustajistovaaleja.

UNZA ei sido Lusakaan

University of Zambia on valtion omistama yliopisto, ja se sijaitsee maan pääkaupungissa Lusakassa. Opiskelijat muistavat kertoa, että kyseessä on myös maan ensimmäinen yliopisto, jonka perusti vuonna 1966 eteläisen Afrikan vapauden puolesta taistellut ja sittemmin Sambiaa presidenttinä hallinnut Kenneth Kaunda.

UNZAn opiskelijat siis kouluttautuvat maan arvostetuimmassa yliopistossa ja asuvat maan pääkaupungissa. Voisi kuvitella, että heillä olisi jo tässä vaiheessa verkostoja ja kokemuksia, jotka kannustaisivat rakentamaan omaa uraa Lusakassa.

Silti arvaan jo vastauksen, kun kysyn valmistuvilta opiskelijoilta, mitä he haluavat tehdä seuraavaksi:

Lähteä töihin tai maisteriin ulkomaille.

Kai se on ihan positiivista, että meillä Suomessa pitovoimakeskustelua käydään kaupunkien eikä maiden välillä.